Palataan ajassa taaksepäin aina vuoteen 2005. Jalkapallosta innostuneiden tyttöjen pelipaikkana toimi tuolloin vielä OLS. Seura tarjosi mahdollisuuden harrastaa lajia, mutta tytöt jäivät poikien varjoon ja täten vähemmälle huomiolle. Sivuraiteilla oloa katseltiin tovi, jonka jälkeen oli aika kääntää uusi sivu oululaisen jalkapalloilun kirjassa.
Päädyttiin Ouluhallin kokoustilaan. Mukana oli joukko erinäisiä henkilöitä, joiden sydämen tilalla sykki jalkapallo. Vaihdeltiin ajatuksia ja puitiin sen hetkistä naisjalkapalloilun tilaa. Todettiin sen olevan seudulla riittämätön ja asialle tulisi tehdä jotain. Miksi ei perustettaisi heille omaa joukkuetta? Yhteisöä, jossa jokaiselle annettaisiin mahdollisuus näyttää osaamisensa. Tämän jälkeen innokkuus ja päättäväisyys alkoivat kasvaa. Oli tullut aika perustaa Ouluun oma naisjalkapalloseura, jonka nimeksi muodostui Oulun Naisfutis Ry eli ONS.
Toiminta alkoi Heinäpään jalkapallohallin siivouskomerosta vuonna 2006, jossa itseasiassa toimisto sijaitsee vielä tänäkin päivänä. Seiniä eivät kuitenkaan korista enää rätit ja pölyhuiskat. Niiden tilalle on kovan työnteon ansiosta saavutettu pokaaleja, sekä erilaisia kunniatauluja. Aluksi toiminta oli vaatimatonta ja pääasiassa haluttiin tytöille mahdollisuus jalkapallon harrastamiseen. Ajan kuluessa kuitenkin huomattiin, että Oulustakin löytyy tälle saralle paljon lahjakkuutta, joten tavoitteet kovenivat.
Alkuun perustettiin muutama juniorijoukkue, joissa useampi ikäluokka pelasi yhdessä. Nykyään jokaisella ikäluokalla on omat joukkueensa ja parhaimmillaan yhdessä ikäluokassa saattaa olla kerrallaan kaksi, jopa kolmekin joukkuetta. Seura pyrkii tuottamaan edelleen uusia joukkueita yhteisöönsä. Prinsessafutis ja erilaiset jalkapallokerhot toimivat erinomaisina mahdollisuuksina tutustuttaa lapsia jalkapallon saloihin. Tulevaisuudessa tarkoituksena on järjestää ohjattuja vuoroja varttuneimmillekin ikäluokille. Toiminta on erittäin laajaa. Mikäli ONS:n värit eivät jollekin vielä ole tutut, tulevat ne sitä olemaan.
Edustusjoukkue edusti alkuun yhden kauden Oulun Luistinseuraa, jonka jälkeen ONS:n värit kutsuivat. Joukkueella oli aluksi valmentaja, joka toimi myös sivutoimisesti varainhankkijana. Seura alkoi kasvaa ja hiljalleen mukaan saatiin päävalmentaja, joka hoiti myös valmennuspäällikön virkaa. Edustusjoukkue on pelannut kolmeen otteeseen Naisten Liigaa, mutta mitalimenestystä ei ole vielä saavutettu. ONS on aina ollut yksi Liigan nuorimmista joukkueista, mikä on tuonut oman haasteensa peleihin. Pienen pelaajamäärän takia joukkue on toisinaan joutunut turvautumaan muutamaan ulkomaalaisvahvistukseen. Pelaajien vähyyteen on vaikuttanut merkittävästi loukkaantumiset. Edustusjoukkue tavoittelee luonnollisesti nousua takaisin Kansalliseen Liigaan, josta he putosivat viime kauden päätteeksi edellä mainittujen lukuisten vakavien loukkaantumisten takia. Jatkossa ONS pyrkii saamaan pelaajakehityksen kautta leveyttä edustusjoukkueeseen. Tarkoituksena on ajaa sisään pitkäjänteisesti omia junioreita ja saattaa heitä mukaan naisten peleihin. Pelaajamäärän lisäämiseksi pitäisi mahdollisesti erottaa harraste- ja kilpajoukkuetoiminta selvemmin toisistaan. Tämä vaatisi kuitenkin lisää päteviä valmentajia mukaan toimintaan. Uusien koulutettujen valmentajien palkkaus parantaisi entisestään myös koko toiminnan laatua.
Edustusjoukkueen kotipelit pelataan Castrenin kentällä, joka on Oulun Välivainiolla sijaitseva jalkapallostadion. Päävalmentajana toimii Jussi Madetoja, fysiikkavalmentajana häärii Ilkka Matila, maalivahtivalmennuksesta vastaa Kari Mikkola, Talenttivalmentaja on Toni Koskinen, huoltajana toimii Juha Mäkivierikko ja joukkueenjohtajan tehtäviä hoitaa Marko Ikonen sekä Tapio Harila. Peliasut ovat väreiltään valkoiset, punaiset ja mustat.
Yksittäisillä joukkueilla on palkkalistoilla valmentajia, fysiikkavalmentajia sekä maalivahtivalmentajia. Vuosien saatossa seura sai itselleen myös oman talenttivalmentajan ja viime syksynä päätoimisen toiminnanjohtajan. Varainhankintaa seura on tehnyt vapaaehtoistoimin, mutta parin vuoden ajan provisiopalkalla on työskennellyt myös sivutoiminen varainhankkija. Liiketoimintamallia kehitetään varainhankinnan tueksi.
Seuran menestys on ollut kiistatonta. Siitä kertovat lukuisat palkinnot niin Suomen sisällä, kuin kansainvälisestikin. Erityisesti ikäluokat -99, -01 ja -04 ovat pärjänneet hienosti. Yksilötasolla ONS on niittänyt mainetta taitopuolella. Seuralla on lukuisia Suomenmestaruuksia taitokisoista, puhumattakaan Pohjoisen Taitoseuratitteleistä. Oulun Naisfutis RY pääsi aikoinaan ensimmäisessä aallossa mukaan Sami Hyypiä Akatemiaan neljän parhaan tyttöseuran joukossa. Seura valittiin lisäksi Palloliiton laatujärjestelmään. Suuri kunnianosoitus oli päästä myös Urheilugaalaan ehdolle ”Suomen parhaaksi seuraksi”, vaikkei valinta kohdistunutkaan omiin. Tietojeni mukaan seura on tuottanut eniten juniorijalkapalloilijoita nuorten maajoukkueympyröihin. Edellä mainittujen saavutusten lisäksi joukkueella on myös Laura Kalmari –turnauksista useita mitaleja takataskussaan.
Seuran alkuperäisistä perustajista mukana toiminnassa on edelleen Keijo Peuhkurinen. Hän toimi myös päälähteenä kirjoitusta tehdessäni. Loppuun hieman Keijon omia muisteloita vuosien varrelta.
”Toiminta oli aluksi vaatimatonta. Kun muutimme Ouluun, tyttöni Emma ( -99 syntynyt ) liittyi joukkueeseen, jossa -97 –ikäluokka ja nuoremmat pelasivat yhdessä. Meiltä löytyy kuva, jossa on kuusi tai seitsemän tyttöä pukeutuneena OLS:n vanhoihin, väriltään keltaisiin peliasuihin. Tästä porukasta pelaa vielä tänäkin päivänä Emma Peuhkurinen KuPS:ssa, Anni Miettunen Åland Unitedissa, sekä Katriina Kuoksa USA:n yliopistossa. Kaikilla on maajoukkuetaustaa juniorijoukkueessa. Emmalla ja Katriinalla vakavia loukkaantumisiakin. Osoittaa pitkällistä motivaatiota, että tytöt jatkavat jalkapallon parissa vielä tänäkin päivänä.
Seuratoimintaan liittyy aina hyviä ja vaikeita asioita. Isojakin vaikeuksia on selätetty, jopa konkurssiuhka. Aina on ollut hienoa nauttia tyttöjen ilosta turnauksissa ja reissuissa. Se on auttanut vanhempia ja toimijoita jaksamaan ja maksamaan toiminnasta. Luulen, että voittamisen ja yhdessä tekemisen tunne on tässä hommassa parasta etenkin lapsilla. Aikuiset osaavat kyllä aina heittää kapuloita rattaisiin. Pitäisi myös ymmärtää, kuinka arvokasta vapaaehtoistyötä toimijat ja ennen kaikkea johtokunta tekee!”
-Ilari Väärälä