Aloitamme Onssin työntekijäesittelyt ja ensimmäisenä ääneen pääsee uusin tulokas Sami Kallio. Hän on aloittanut työt Onssissa maanantaina 7.6. Lue alta hänen esittely kokonaisuudessaan.

Olen kunniakkaan Oulun työväen palloilijoiden (OTP) 1979- ikäluokan kasvatti, jossa sain oppini legendaariselta Jorma Jokelaiselta. Urheilua tuli harrastettua myös monessa muussa lajissa, aina yleisurheilusta pikaluisteluun.  

Toimin ONSsissa seuratyöntekijän tittelillä, ja sen ohessa suoritan oppisopimuskoulutusta OSAOlla. Sieltä pitäisi saada liikunnan- ja valmennuksen tutkinto takataskuun.

UEFA B-kurssi olisi tarkoitus saada valmiiksi tämän vuoden aikana, jota korona valitettavasti on vähän osaltani pitkittänyt. Tämän lisäksi olen ammatiltani nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja, sekä muitakin opiskeluja eri aloilta löytyy.Kallio_Sami.jpg

Olen jalkapallon parissa toiminut nyt vajaat kahdeksan vuotta, joista suurinosa on kulunut Oulun luistinseurassa(OLS). Olen ehtinyt valmentamaan myös muita lajeja, aina salibandystä yksilöohjaukseen aikuisilla.

Seurassa työtehtäväni ovat todella monipuolisia, mutta edelleen saan myös toimia valmentajana, joka on tässä hommassa itselleni se suola. Olen innoissani siitä, että pääsen myös näkemään seurassa laajan katsonnan iästä riippumatta, miten tehdään laadukkaasti töitä lasten, nuorten ja aikuisten parissa. Tällä hetkellä minulla on valmennusta aina kolme vuotiaista aikuisiin, joka tekee jokaisesta työpäivästä hyvin erillaisen.

Haluan toivottaa kaikille hyvää kesää, nauttikaa sekä iloista että suruistakin, mitä jalkapallo parhaimmillaan meille kaikille tuo.

Nykyisin haastetaan aina ihmisiä, joten en tee tässä poikkeusta.

Haastan siis teidät kaikki, ihan jokaisen käymään katsomassa sekä nauttimassa ainakin yhdestä meidän edustusjoukkueen pelistä. Siellä näette sen ison työn, mitä jokaiset vapaaehtoiset, työntekijät ja seura tekevät pyytteettömästi päivästä päivään sekä vuodesta toiseen.

Tervetuloa kannustamaan ja nähdään kentillä!