Header uutiset

Perinteinen jalkapallon Kaleva Cup eli Pohjois-Suomen nappulaturnaus pelataan Oulussa, Heinäpään urheilukeskuksessa 26.–28. elokuuta.

Poikien P12-sarjassa mukana on 12 joukkuetta ja tyttöjen T12-sarjassa kahdeksan joukkuetta.

Järjestyksessään jo 53. Kaleva Cupin mestaruuksia puolustaa tytöissä Ajax Sarkkiranta ja pojissa OLS. Turnauksen voittajajoukkueelle luovutetaan vuodeksi kiertopalkinto. Kiertopalkinnon saa omaksi kolmella kiinnityksellä. Nykyisessä kiertopalkinnossa ONS:lla ja FC Wimmalla on tyttöjen kiertopalkintoon kaksi kiinnitystä ja pojilla OLS:lla kaksi kiinnitystä. Kannustetaan yhdessä ONS tänä vuonna pokaalin voittoon!

Tyttöjen kilpailu pelataan T12-ikäluokan kahdeksan joukkueen turnauksena. Joukkueet jaetaan kahteen neljän joukkueen alkulohkoon, joissa pelataan yksinkertainen sarja. Lohkojen kaksi parasta joukkuetta pelaa cup-systeemillä sijoista 1-4, kaksi seuraavaa sijoista 5-6 ja kaksi seuraavaa sijoista 7-8. Tyttöjen turnauksen kaksi neljän joukkueen lohkoa muodostavat Ajax-Sarkkiranta, HauPa, ONS/1 ja RoPS sekä FC Ylivieska, LiPK, OHF ja ONS/2.

Poikien kilpailu pelataan P12-ikäluokan kymmenen joukkueen turnauksena. Joukkueet jaetaan kahteen viiden joukkueen alkulohkoon, joissa pelataan yksinkertainen sarja. Lohkojen kaksi parasta pelaa cup-systeemillä sijoista 1-4, kaksi seuraavaa sijoista 5-6, kaksi seuraavaa sijoista 5-6 ja kaksi seuraavaa sijoista 7-8 ja kaksi seuraavaa sijoista 9-10.

Poikien turnauksessa A-lohkossa pelaavat FC Ylivieska, LiPK, OLS/Keltainen, TP-47 ja Tervarit-j. B-lohkossa ovat Ajax-Sarkkiranta, FC Kemi, FC Santa Claus Juniorit, OLS/Sininen ja RoPS.

Kaleva Live näyttää turnauksen pronssi- ja loppuottelut selostettuina sunnuntaina 28.8.

Turnausinfo Palloliiton sivuilla.